Poni tarhaili komean suomenhevos Mikin kanssa lähes koko päivän. Mikkihän on Hipun puolisisarus. Mikki ja Amanda oli tosi rakastuneita toisiinsa. Ponilla mentiin lähes aina ilman satulaa, alussa muutamalla kerralla kaikilla meillä kolmella jotka liikuttivat Amandaa oli satula, mutta muutaman kerran jälkeen satula jo jäi pois. Osittaen johtuen siitä, että tädilläni ja kummitädilläni oli haflinger Laukki terapiassa ja sillä mentiin ilman satulaa aina. Amandahan tykkää hypätä ja se pääsikin välillä hyyppäämään estetunnille, ehkä 3-4x vuodessa. Itsekkin kerran hyppäsin ihan pintö Amandalla ja se menikin hyvin poni hyppäsi hyvällä tekniikalla ja maltillisella vauhdilla minulla sekä myös muilla, Amandalta ei tippunut puomin puomia täällä ollessa. Perus liikutus oli Amandalla ensin maastossa lämmittely ravit ja laukat ja sen jälkeen kentälle tuuppailemaan, tosin ainakin muutaman kerran viikossa mentiin pelkästään maastossa. Maneesissa taidettiin käydä ponin kanssa ehkä kahden vuoden aikana vaan 5x, joka on aika hassua, koska vaikka oli talvi silti oltiin maastossa/kentällä. Pelolla ratsastelu oli myös tosi kivaa ja siellä mentiin kyllä aina kun olu mahollista vaikka kentällekkin olisi päässyt. Maastossa Amanda viihtyi tosi hyvin aina. Terapiatkin sujuivat hyvin aina. Amanda on mahtava terapia poni.
Amanda oli tosi kiltti ja utelias poni, myös tosi ihmis-läheinen. Amandan kanssa aika kului tosi nopeasti. Poni oli tosi hyvä ratsastaa ja kevyt, melkein kun olisi istunut pilven päällä, askeleet olivat tasaiset ja selkä ehkä parhain missä oon ikinä ollut. Matkan varrelle on mahtunut tosi paljon kaikkea. Amandalta mä tipuin kerran maneesissa, kun Mikkiä juoksutettiin ja se alkoi riehumaan ja samaan aikaan ,ä nostaan laukkaa Mikin pukitellessä, joten Amandalta tuli myös muutama pukki, mutten mä ollut varautunut, kun se ei ollut aijemmin pukitellut, joten tottakai mä tulin sieltä alas. Muuten Amanda ei koskaan pukitellut taikka pelleillyt muuten ei edes hypätessä. Amanda oli tosi ihana poni ja muutamat vuodet sen kanssa oli mahtavat. Maastossa se oli pommin varma ja pysyi aina käsissä ja hallinnassa vaikka oltiin ilman satulaa liikkeellä ja se oli ihan mahtavaa kun oli luotettava maastokaveri. Mun lisäks tais siltä joskus joku toinenkin tippua, mutten mä muista nyt asiaa varmaksi. Kolme kuukautta ennen Amandan lähtöä, oli kauheeta mennä hakemeen laitumelta, kun jokainen kerta tarkoittaa, että on yksi päivä vähemmän yhdessä olo aikaa, mutta on ihana tietää, että Amanda on nyt kotona taas ja sitä rakastetaan yli kaiken siellä, koska muuten en olisi ehkä pystynyt luopumaan ponista. Siina oli mahtava poni ja kiitollisempi en sille ja Amandan omistajille olla näistä muutamasta vuodesta.
