Kankitreeniä

Moi!

Eilen meillä piti olla Jaanan kouluvalmennus ja meninkin tallille ajoissa. Laitoin Hipun kuntoon ja lähdin verryttelemään noin kello 17.35. Ratsastin Hipun aluksi rennosti eteen-alas ja aloin vähitellen nostaa muotoa. Sain Roosalta tiistaina kotitehtäväksi kehua Hippua oikein yliampuvasti, joten suurinpirtein huusin "hyvää heppaa" joka välissä!

Kello 18.30, ratsastettuani lähes tunnin, päädyin siihen, että Jaana ei ole tulossa pitämään valmennusta. Menin talliin laittamaan Hippua pois ja suitset riisuttuani Jaana marssi sisään tallin ovesta. En jaksanut enää mennä valmennukseen kun olin kuitenkin mennyt ihan kunnolla jo tunnin. Päätimme kokeilla Hipulle kankia suuhun, koska sillä ei niitä ilmeisesti ole koskaan ennen käytetty.

Saimme kanget säädettyä sopiviksi melko nopeasti ja Hipun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se yritti miettiä, että voiko se pitää suutaan kiinni. Suuntasimme takaisin maneesiin ja aluksi Jaana meni selkään. Hippu oli ihan ihmeissään, se ei edelleenkään ymmärtänyt, miten sen suuhun oli päätynyt niin paljon metallia! Pikku hiljaa Jaana alkoi kerätä ohjia ja pian Hippu alkoikin jo rentoutua. Jaana ravasikin vähän ja Hippu näytti tosi kivalta! Tottakai poni oli vähän levoton suustaan ja yritti kolistella kuolaimia, mutta se ei kuitenkaan heitellyt päätään eikä jumittanut.

Seuraavaksi pääsin itse selkään. En ole ikinä koskenutkaan hevoseen, jolla on kanget suussa, joten alkuun olin vähän pihalla. Opin oikean ohjasotteen kuitenkin melko nopaeasti ja pääsin kävelemään pari kierrosta. Tein muutamia pysähdyksiä ja yritin keskittyä pitämään nivelohjan tarpeeksi hyvin kädessä.  Edelleen Hippu oli suustaan hiukan epätasainen, mutta rentoutui jo vähän.

Jaana sanoi, että voin hyvin mennä kangilla itsenäisesti ja käyttää niitä myös maastoillessa, jotta Hippu tottuu niihin kunnolla.

Tänään päätinkin sitten mennä kangilla uudestaan. Aluksi kävin pienen maastolenkin ja annoin Hipun kulkea ihan vapaasti. Tällä kertaa poni piti jo suunsa kiinni eikä ollut ollenkaan levoton suustaan.

Maastolenkin jälkeen menin maneesiin. Aluksi säädin vähän ohjien kanssa, mutta sain kohtuu nopeasti kankiohjankin sopivalle pituudelle. Työskentelin pitkään käynnissä tehden ympyröitä, väistöjä ja pysähdyksiä. Hippu oli ihanan herkkä ja kuunteli kaikkia apuja terävästi. Jatkoin edelleen eilistä, yliampuvaa kehumista ja luulen, että toisella maneesissa olevalla ratsastajalla saattoi olla hauskaa, kun helpoimmastakin liikkeestä aloin kehua Hippua ihan kuin se olisi tehnyt vähintäänkin sarjavaihtoja.

Vähitellen uskaltauduin ravaamaan ja Hippu oli ihan uskomattoman pehmeä ja rento! Tein paljon ympyröitä ja temponlisäyksiä. Hippu taipui tosi kivasti, mutta temponlisäyksissä se ei reagoinut eteen ihan niin isosti, kuin olisin toivonut.

Laukkasinkin molempiin suuntiin vähän. Sain Hipun mielestäni aika hyvään muotoon ja kuulolle molemmissa suunnissa. Myös siirtymissä poni alkoi pysyä hyvin rentona.

Lopuksi ravailin vielä kevyessä ravissa ympyröitä. Hippu oli tosi rento ja pärski mennessään. Muutaman ravikierroksen jälkeen annoin Hipun kävellä loppukäynnit.

Olin tosi positiivisesti yllättynyt, Hippu ei enää ollut jännittynyt eikä aukonut suutaan, ja itse en jäänyt kertaakaan vetämään kankiohjasta. Nyt kun Hippu tottuu kankiin ja pääsen pari kertaa valmennukseen kangilla, niin luulen että ne ei ole enää meille kummallekkaan jännä juttu, vaan ihan normaali asia.

Estevalmennus

Moikka!

Musta tuntuu että kirjotan koko ajan estepostauksia, vaikka nytkin viime hyppykerrasta on viisi päivää. Itse kuitenkin lomailin viikonloppuna Ruotsissa, joten juurikaan ratsastuspostauksia ei ole ollut kirjoitettavaksi.
Eilen Roosa kävi taas hypyttämässsä meitä. Verkkasin itsenäisesti ja Roosan tultua pääsimme aloittamaan valmennuksen tehokkaasti.
Aluksi ravasimme puomeja. Kaksi puomia oli kaarevalla linjalla jonka pituus oli 18m ja kaksi puomia suoralla linjalla, jonka pituus oli 18m. Kaarevan linjan keskellä oli tötsät, joiden kohdalla piti tehdä voltti ja suoran linjan keskellä piti tehdä käyntisiirtymä käyttäen mahdollisimman paljon istuntaa. Tämä sujui kohtuu hyvin, vaikka Hippu yrittikin aluksi puskea sisäpohjetta vastaan.

Tässä jonkinlainen tuherrus meidän upeasta radasta

Seuraavaksi puomit nostettiin n. 50cm esteiksi. Tulimme alkuun suoraa linjaa pari kertaa niin, että esteiden väliin piti ottaa 4 tai 5 askelta. Aluksi tulin viidellä, jolloin jouduin ottamaan kunnolla kiinni. Viisi askelta tuli kuitenkin tämän jälkeen helposti, joten seuraavaksi piti ratsastaa kunnolla eteen neljä askelta. Hippu otti pari kertaa viidennen töpöaskeleen, mutta sitten se yllättäen ponnistikin uskomattoman kaukaa ja löysin itseni kaulalta. Onnenksi Hippu kilttinä ponina hidasti raviin ja pääsin takaisin satulaan!
Jollain tavalla aloin itse skarpata kunnolla vasta meinattuani pudota, ja askeleen pidennys ja lyhennys alkoi olla hallinnassa.
Sitten hyppäsimme molempiin suuntiin kaarevaa linjaa. Ensimmäisillä kerroilla Hippu meni kaaren väärässä laukassa, mutta tajuttuaan jutun juonen se alkoi vaihtaa laukan esteen päällä. Tehtävä alkoi sujua ja lisäsimme linjan keskelle voltin. Voltilla Hippu muuttui tosi painavaksi heti, jos en pitänyt jalkaa edessä ja istunut kunnolla alas.
Lopuksi tulimme rataa jossa aluksi oli suora linja viidellä laukalla, sen perään kaareva linja voltilla ja lopuksi suora linja neljällä laukalla. Muuten meni oikein kivasti, mutta en meinannut saada viimeiselle linjalle tarpeeksi isoa laukkaa, kun Hippu alkoi väsyä. Parin yrityksen jälkeen sain linjalle oikean askelmäärän ja menin vielä pari kertaa kaarevan linjan voltin kanssa ja yritin saada Hipun kunnolla ylös voltin aikana. Kun myös voltti onnistui, ravasin eteen-alas ja kävelin loppukäynnit.
Tykkäsin valmennuksesta paljon, rakastan kaikkia teknisiä tehtäviä ja juuri meille vaikeat asiat kiteytyivät valmennukseen hyvin. Lisäksi esteet olivat ihanan pieniä, enkä joutunut jännittämään hyppyä, vaan pystyin keskittymään tahtiin ja reitteihin. Hippu oli hyvin kuulolla ja pystyin itse ratkaisemaan tilanteita sen sijaan, että olisin jäänyt vain ihmettelemään kun Hippu tekee omia ratkaisujaan.
Pahoitteluni melko kuvattomasta postauksesta, lopussa kuitenkin videokooste valmennuksesta!

LINKKI VIDEOON

Uuden valmentajan estetunti

Moikka!

Kuten eilisessä postauksessa jo kerroinkin, tänään oli vuorossa uuden valmentajan estetunti. Tämä uusi valmentajamme on varmasti monelle tuttu: Roosa Lappalainen <-Klik.
Ennen valmennusta ehdin hyvin verrytellä Hippua. Kävelin pitkään ja sen jälkeen tein ympyröitä ja kiemuroita ravissa. Hippu tuntui tosi virkeältä ja sain tehdä paljon töitä, jotta pidätteet menisivät läpi. Verryttelin myös laukassa, lähinnä annoin Hipun laukata aika vapaasti, jotta se lämpenisi kunnolla.
Roosan tultua kerroin ensin vähän minun ja Hipun taustoista. Jutellessamme huomasin, että olen ollut Hipun kanssa tosi vähillä neuvoilla hyppäämiseen lähes koko ajan ja että en edes tiennyt, miten sitä pitäisi ratsastaa esteillä.
Aloitimme työskentelyn ravissa niin, että minun piti ratsastaa vapaasti, ihan niin kuin verryttelisin yksin. Ravi meni ihan kivasti ja seuraavaksi otimme laukkaa. Laukassa teimme askellajin sisäisiä siirtymiä, jotka olivat tosi haastavia. Hippu jäi tosi vahvaksi ja itse jäin liikaa takakenoon ja kiinni kädellä sen sijaan, että olisin ottanut istunnalla ja vatsalihaksilla pidätteitä. Pikku hiljaa poni alkoi kuitenkin kuunnella paremmin ja pidimme lyhyen kävelytauon.
Hyppäämisen aloitimme pääty-ympyrällä olevalla ristikolla, jonka edessä oli puomi innarivälillä. Ennen kuin pääsin edes hyppäämään, laukan tempoa piti muuttaa lähes kaksi kertaa suuremmaksi, kuin mihin olen tottunut. Parin toiston jälkeen este nostettiin pystyksi ja tulin sen vielä pari kertaa. Hippu hyppäsi tosi kivasti ja paikat osuivat hyvin.

Seuraavana vuorossa oli ristikko-okseri-sarja. Ensimmäisellä yrityksellä jäin taas pitämään Hippua siinä vanhassa ja tutussa, liian hitaassa vauhdissa. Toisella kerralla muistin pitää tempon yllä, mutta Hippu hyppäsi askeleen liian aikaisin ja lensin ristikolla kaulalle. Olin ihan varma, että tulen okserilla alas, mutta jotenkin pääsin takaisin tasapainoon enkä joutunut maastoutumaan. Olisihan se tietysti ollut ihan vakuuttavaa tippua ensimmäisellä tunnilla... Juu ei!
Hyppäsin sarjan vielä kerran ja sain vihdoin paikan osumaan kunnolla. Pidimme taas pienen kävelytauon.
Sitten hyppäsimme rataa. Rata alkoi kolmen askeleen linjalla, jonka jälkeen tuli pysty innaripuomilla ja lopuksi sarja. Alkuun rata oli ehkä 60cm korkea ja Hippu selvitti sen helposti. Rataa nostettiin n. 75cm korkeuteen ja tulin sen uudestaan. Muuten meni hyvin, mutta pystyltä Hippu tuli alas väärässä laukassa ja laukan korjattuani annoin vauhdin kuolla pois ja tulin sarjalle jälleen siinä vanhassa tutussa lyllerryslaukassa.

Hyppäsin radan uudestaan ilman mitään suuria vaikeuksia ja sen jälkeen hyppäsimme pari kertaa pystyä, jotta saisimme laukan vaihtumaan. Hippu ei kuitenkaan millään suostunut tulemaan alas vasemmassa laukassa, joten päätimme hypätä vielä kerran pystyn ja sarjan ja lopettaa siihen.
Ravasin loppuravit ja yritin saada Hipun vähän rauhallisemmaksi. Lopuksi kävelin pitkään ja vein Hipun talliin syömään heiniä.

Valmennuksesta jäi tosi hyvä fiilis, sain Hipusta irti enemmän kuin koskaan ennen, eikä se yrittänyt kieltää. Varsinkin paljon nopeampi tempo ja oman asennon korjaaminen eteenpäin auttoivat tosi paljon ja sain jo yhden tunnin aikana tosi paljon varmuutta ja pystyin luottamaan siihen, ettei Hippu tee äkkinäisiä kieltoja, vaan se menee mielellään esteiden yli.

Jumppasarjaa

Moi!

Eilen treenasimme hieman jumppasarjaa ja samalla verryttelimme torstain estevalmennusta varten. Torstain valmennus onkin siitä erityinen, että meillä on ihan uusi valmentaja!
Aloitin menemällä koko maneesin pituista puomitehtävää käynnissä ja ravissa. Hippu yritti aluksi hieman riehua yhdessä kulmassa, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti. Ravi oli tosi aktiivista ja puomit ylittyivät ilman suurempia ongelmia.
Äiti pidensi puomien välejä ja tulin ne muutaman kerran laukassa. Oikeassa kierroksessa Hippu kieltäytyi menemästä maneesin "hurjaan" päätyyn ja meinasin käydä tervehtimässä maneesin pohjaa. Onneksi olin jo valmistautunut siihen, että poni saattaa vähän kyttäillä, joten pysyin kuitenkin juuri ja juuri selässä.
Menin koko sarjan muutaman kerran niin, että siinä oli kolme hyppyä ja pari puomia. Hippu hyppäsi varsinkin oikeaan kierrokseen tosi kivasti, vasemmassa kierroksessa tuli vähän säätöä etäisyyksien kanssa. Parin toiston jälkeen nostimme viimeisen esteen pystyksi ja hyppäsin sarjan vielä kerran oikeaan kierrokseen.
Lopuksi ravasin eteen-alas. Hippu rentoutui hyvin ja venytti tosi kivasti koko selkäänsä.
Kuvat on sitten screenshot-laatua, minkä takia jätin ne normaalia pienemmiksi. Pahoitteluni siitä! Lopussa myös pieni videokooste hyppelyistä.

Lumilaukkaa

Moikka!

Viime viikolla kirjoittamani Minä ratsastajana nyt ja ennen postaus sai yllättävän paljon lukukertoja ja blogin kävijämäärään nousi selkeä piikki. Kiitos siitä!
Hipulla on ollut molemmat etukengät irti lauantaista lähtien, joten tämän viikon olemme voineet ratsastaa vain pellolla. Tänään kengittäjä onneksi tulee laittamaan kengät takaisin ja pääsemme taas ratsastamaan myös maneesissa!
Eilen olimme äidin kanssa tallilla suhteellisen ajoissa, joten saimme myös kuvia! Laitoin Hipun kuntoon ja kävelin pellolle. Kävelin aluksi pellon kerran ympäri ja sen jälkeen otin ravia. Annoin Hipun mennä ihan vapaasti, puolipitkällä ohjalla ilman mitään sen kummempia vaatimuksia.
Hippu oli tosi energinen ja itse meinasin jatkuvasti törmätä puiden oksiin (tosiaan meidän pellosta noin puolet on metsää...).

Laukassa Hippu innostui tosi paljon ja ensimmäinen kierros mentiinkin aika vauhdikkaasti! Pikkuhiljaa Hippu alkoi kuitenkin rauhoittua ja päätin kokeilla laukata ilman käsiä. Tulimmekin suoran aika vauhdilla, mutta mutkassa Hippu hidasti käyntiin pelkällä istunnalla ennen, kuin ehdin edes ottaa ohjia takaisin käteen. Kiltti poni!
LINKKI VIDEOON Video on täysin käsittelemätön ja leikkaamaton, koska tää kone ei suostu yhteistyöhön...

Laukkailin vielä ihan ohjat kädessä muutaman kierroksen. Hippu hyppi ihan innoissaan pienten ojien yli ja kaahasi suorilla leikkien laukkahevosta.

Ravasin pari jäähdyttelykierrosta, joiden aikana Hippu alkoi rentoutua tosi hyvin, mitä se ei ole ennen pellolla tehnyt. Alkoi jo tulla pimeää, joten kävelin loppukäynnit ja palasimme talliin.
Tallissa Hippu sai päälleen lämpimän villaloimen ja pääsi syömään.

Minä ratsastajana nyt ja ennen

Moi!

En ole pitkään aikaan kirjoittanut erikoispostauksia, joten nyt on sen aika. Tässä postauksessa kerron teille tarkemmin itsestäni ratsastajana. Käsittelen ratsastajuuttani aivan alusta tähän päivään asti, joten varautukaa pitkään tekstiin!

Ratsastuksen tosiaan aloitin heti opittuani istumaan, tästä saan kiittää äitiäni. Ratsastuskoulussa aloitin ollessani 5 tai 6-vuotias. Ratsastin Järvenpään ratsastuskoulussa ja lisäksi vuokrasimme islanninhevosia Minzun islanninhevostallilla.
Ratsastuskouluaikoina ratsastus ei ollut minulle millään lailla kilpaurheilua. Ratsastelin onnellisena kulahtaneissa varusteissa ja toivoin pääseväni estetunnille lempiponeillani Siirillä tai Deemonilla. Kävin yhdet kilpailut tehtäväluokassa ollessani 7-vuotias, mutta kilpaileminen ei silloin vielä napannut mukaansa.

Tässä minä ja silloinen lempiponini Deemon vuonna 2008

Myöhemmin saatuani ensimmäisen oman hevosen, aloin jo kilpailla ja valmenautua vähän. En kuitenkaan pikkutyttönä tosiaankaan pärjännyt itsepäiselle ja pukittelevalle ponilleni, minkä takia kävin myös Takkulan ratsastuskoululla kesäkursseilla päästäkseni ratsastamaan kilteillä poneilla.
Vaikka kilpailin omalla ponillani muutamia pikkukisoja, ei kilpaileminen ollut ihan se meidän ykkösjuttu. Lähinnä vaan nautin siitä, kun pääsin ratsastamaan niin paljon kuin halusin.

Onnellinen poninomistaja♥ Minä ja Amanda kesällä 2009

Estekurssi takkulassa kesällä 2010, minä ja Topi

Jostain syystä olin kauan tosi tavoitteeton ratsastaja. Amanda oli kuitenkin oikeasti ihan hieno poni, kunhan sillä ratsasti joku osaava. Mutta minä en ollut tarpeeksi taitava. Enkä kyllä yrittänytkään olla. Ratsastuksessa kaikki oli kiinni vain siitä, kuinka kovaa pystyi laukkaamaan ja siitä, saiko mennä ilman satulaa. Ei tavoitteita, ei menestyspaineita. Vain puhdasta ratsastuksen riemua!

Amanda kesällä 2009

Sitten, kun Amanda voitti vuonohevosten estemestaruuden vuonna 2011, heräsi minussa se menestyksen halu, joka oli siihen asti pysynyt piilossa. Alkoi tavoitteellisempi treeni, vaihdoimme maneesitallille. Jotta elämä ei olisi tullut liian helpoksi, alkoi Amandan kanssa tulla ongelmia. Poni laittoi ihan uuden vaihteen päälle, nimittäin rodeo alkoi. Poni viskoi minua alas lähes kuukausittain. Saatoin lentää sen selästä kolmekin kertaa tunnin aikana. Jonkin aikaa yritin, kunnes löysin itsestäni piirteen, jota ratsastajalla ei kuulu olla: pelko. En enää uskaltanut hypätä, en enää luottanut poniini. Palasin taas siihen samaan köpöttelyyn, mitä harrastin niin usein ennenkin.

Amanda, syksy 2012

Amanda, kevät 2013

Keväällä 2013 kaikki muuttui. Kuvioihin asteli Hippu. Pääsin yli siitä pelosta, jota Amandan kanssa koin. Uskalsin taas hypätä, pääsin treenaamaan ja kilpailemaan. Tässä vaiheessa minussa heräsi varusteurheilija, jota olen edelleen erittäin vavasti. Olen äärimmäisen materialismionnellinen, rakastan näyttäviä varusteita ja yhteensopivia värejä. Tämä piirre on monen mielestä ärsyttävä, moni taas puolustelee itseään vetämällä esiin kateuskortin. Itse olen sitä mieltä, että jokainen saa pukea hevosensa vaikka pelkästään kultaharkkoihin, jos siitä pitää. Toki jotkut ovat kateellisia, aina saa kuulla kommentteja siitä, kuinka on pinnallinen, mutta en välitä, nätit varusteet on kivoja!

Hippu syksyllä 2013, materialismionnellisuus huipussaan uusissa varusteissa. Lainakuskina paras kaverini Milla.

Koitti kevät 2014. Kilpailuviettini kasvoi kasvamistaan, kiersimme jos jonkinlaisia kissanristiäisiä ja aina napatessamme ruusukkeen olin hetken maailman onnellisisn tyttö. Ja tottakai materialisti-minä jatkoi shoppailua, kiikutin hevosmessuilta kasan uusia edustusvarusteita... True-esteratsastajana otin kisoissa naurettavia riskejä, jotka tosin lähes poikkeuksetta päättyivän puomin putomiseen. Heti muistaessani pitää järjen mukana, alkoi tuloksia syntyä.
Kouluakin oli kisattava (kiitos vaan äiti), vaikka ihan tosissani inhosin kouluratsastusta. Ja koulupuolella oli valmentauduttava, vaikka ei se oikein jaksanut kiinnostaa.

RiRa 17.5.2014, 80cm ja neljäs sija. Näissä kisoissa 70cm luokassa onnistuin pilaamaan radan tekemällä aivan ihmeellisiä virheitä.

KumRa 8.6.2014, heC toinen sija. Samoissa kisoissa voitimme heB luokan

Kesällä koin taas suuria tähtihetkiä saadessani treeniin Alli-ponin. Pääsin starttaamaan Allilla Ponibreedersissä ensimmäiset alueluokkani ja saimme hieman menestystäkin. Hipun kanssa junnasimme paikallamme, napsimme kisoissa hylkyjä ja puomeja jatkuvasti. Juuri kun olin kehittynyt jopa ylitsepursuvan kilpailuhenkiseksi, ei menestystä enää tullutkaan. Miksi, oi miksi? Olisikohan kannattanut vähän rauhoittua?
Tilannetta ei ainakaan helpottanut Uuno-ruuna. Kuinka johonkin hevoseen voi ihastua niin paljon? Uunon jälkeen Hippu tuntui aina yhtä vaatimattomalta, mutta ei auttanut muu kuin jatkaa yrittämistä. Hippu oli se hevonen, joka minulla oli käytettävissä ja siihen oli tytyminen.

Uuno ja 100cm

Alli Ponibreederseissä

Hippu Jokelassa

Kesä vaihtui syksyksi, varmasta ja jopa tyhmänrohkeasta esteratsastajasta tuli jännittynyt melkein-esteratsastaja. Lopetin kilpailemisen moneksi kuukaudeksi ja aloimme hypätä kotona kohtuullisen pieniä esteitä. Sen sijaan koulupuoli alkoi kiinnostaa, aloin suhtautua kouluvalmennuksiin aivan eri tavalla.
Kuitenkin jossain takaraivossa poltti vielä halu päästä kisaamaan. Toteutin materialismiani hankkimalla upouuden kisatakin ja Hipulle uudet suojat, meidän onnensuojat.
Eipä aikaakaan, kun löysin itseni esteratsastuksen seuramestaruuksista. Turha reissu, kotiintuomisina 8vp 70cm luokasta ja hylky 80cm luokasta. Onnensuojat eivät tehonneet :D
Se siitä varmuudesta taas, ja treenit alkoivat mennä jyrkkää alamäkeä. Hippu joko kielsi tai ainakin sain sen usutettua aivan ihmeellisiin hyppypaikkoihin.
Pian vuorossa olivatkin kouluratsastuksen seuramestaruudet. Olin rataan tyytyväinen, mutta tuomaristo ei ollut. Karmaisevan tappioni jälkeen kirjoitinkin tänne melko tulikivenkatkuisen postauksen aiheesta, enkä kadu edelleenkään.

Koulumestaruuksissa ennen radan alkua, pahoittelen laatua.

Ja niin asiat ovat vain rullanneet tänne asti. Olen löytänyt itsestäni ihan uusia piirteitä. Tietty epävarmuus hypätessä paistaa selvästi kaikessa. Hipun alettua kieltelemään, olen saanut valmennuksissa niin ristiriitaisia neuvoja, että olen itse aivan hukassa. En osaa enää luottaa Hippuun, varmistelen loppuun asti jolloin hypyt ovat äärimmäisen töksähtäviä. En enää osaa nauttia hyppäämisestä niin paljon kuin ennen.
Sen sijaan olen löytänyt sisäisen kouluratsastajani. Koulupuolen arvostus on noussut paljon, haluan saada Hipusta sileällä kaiken irti. Suhtaudun kouluvalmennuksiin vakavasti, haluan päästä etenemään ja kilpailemaan vaikeammissa luokissa.

Se pelko, jota joskus Amandan kanssa koin, on juurtunut minuun niin syvälle, että tietyissä tilanteissa tietty reaktio tulee ihan vain pelosta. Vaikka tiedän, että Hipun kanssa on ratkaistava eteen, on jarruttaminen luontevampaa. Itsesuojeluvaisto laittaa minut tekemään asioita, jotka eivät aina ole niitä järkevimpiä. Epävarmuus ei vain katoa, eikä estepuolella valmentajalta tule niitä neuvoja, joita tarvitsen. Ei, vaikka asiasta on sanottu ääneen.
En koe olevani sittenkään se esteratsastaja, joka olin vielä kesällä. Muistellessani kaikkia niitä sekoiluja, joita radoilla harrastin, kauhistuttaa minua oma varomattomuuteni. Ehkä joskus, ollessani tarpeeksi kokenut ja saadessani varmuutta varmoilta suorittajahevosilta, pytyn taas ottamaan suurempia riskejä, mutta en nyt. Nyt keskityn keräämään rohkeutta voidakseni tehdä kohtuu varman ja mukavan kilpailukauden ja treenaan ahkerasti kouluratsastuksessa päästäkseni vaikeampiin luokkiin ja saavuttaakseni entistä parempia prosentteja. Se kilparatsastaja sisälläni ei ole kadonnut, vaan ohjailee edelleen suurta osaa valinnoistani!

Mitä piditte tälläisestä postauksesta? Jätä kommenttia ja linkkaa samalla blogisi, kommentoin takaisin!