maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #23

Huomenna on jo jouluaatto! Aika on mennyt tosi nopeasti, vastahan minä kirjoitin ihan innoissani joulukalenterin ensimmäistä osaa ja odotin joulua:) Tämän luukun jälkeen jäljellä on enää yksi luukku, eli huominen.
Tänään me teimme jouluruuat loppuun ja tietysti koristelimme koko talon. Ja myös joulukuusi pääsi jälleen vakiopaikalleen, olohuoneeseen. Ainakin minulle kuusen koristelu on aina se joulun kohokohta, jota odotan kaikista eniten. Ajattelin laittaa tänne blogiin pari joulukuvaa, jotka otimme tänään. Kone ei anna laittaa kunnolla kuvatekstejä, mutta alimmassa kuvassa on siis joulukuusi:)
Namu joulutunnelmissa

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #22

Tänään on ensimmäinen "virallinen" lomapäivä ja monet suuntaavat joulun viettoon. Niin myös minun perheeni. Me lähdemme mummolaani Lahteen, missä olemme viettäneet jokaisen joulun minun elämäni aikana.
Pakkasin tavarani juuri äsken, joten päätin kertoa, mitä otan mukaan. Toki otan siis esim. ulkoiluvaatteet ja muille ostamani lahjat, mutta ideana on ne tavarat, jotka pakkasin matkalaukkuun. Ok, selitys oli epäselvä, joten annetaanpas kuvan puhua minun puolestani.
Takarivin vasemmasta reunasta alkaen: Mekko, ohuet sukkahousut ja hopea villatakki. Toisessa pinossa pinkki huppari, musta toppi, musta villatakki, pinkki puolipitkähihainen paita ja pääkallotoppi. Kolmannessa pinossa siniset farkut, mustat legginssit ja pääkallofarkut. Alarivissä vasemmalla sukkia yms. ja viimeisenä pehmolelu (se on aina pakollinen:D)
Kuvasta puuttuu ainakin meikit ja korut, mutta kun olin jo kerennyt pakata ne.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #21

Joululoma on vihdoin alkanut! Nyt saa nukkua pitkään ja valvoa niin myöhään kuin haluaa♥
Lupasin eilen kuvapostauksen, joten tänään joulukalenterista löytyy MyDay kuvina:) Tai no, tallipäivä ehkä enemmänkin, koska en kuvannut aamupäivää, kun oli joulutodistusten jako yms.

Matkalla juna-asemalle. Menimme siis 15.20 lähtevällä junalla.

Junan odottelua asemalla:)

Perillä tallilla, noin kello 15.30

Hain Hipun tarhasta:)

Harjasin ponin, katsoin jalat ja mittasin kuumeen. Jalat oli edelleen aika hirveessä kunnossa, mutta kuume oli onneksi vihdoin laskenut!
Hippu katseli, kun äiti ja Alisa laittoi sille ruokia.

Taluttelin Hippua maneesissa n.30 minuuttia ja äiti talutti vielä 20 minuuttia.


Opetin Hippua peruuttamaan, kun lähden itse kävelemään taaksepäin. Poni on muuten tosi nopea oppimaan! Muutama toisto ja ihan kuin Hippu olisi osannut tehdä niin aina.

Lähdössä kotiin;)
Juuh, tälläinen tallipäiväni-kuvapostaus:) Huomenna luvassa sitten jotain aivan muuta.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #20

Joulu lähestyy ja monilla on huomenna joulujuhla. Meillä on jo ollut joulujuhla ja saamme huomenna todistukset ja menemme joulukirkoon:)
Juu, siirtykäämme taas tähän joulukalenteriin. Teen siis 10 faktaa itsestäni. Yritän kertoa asioita, joita ette välttämättä tiedä minusta. Pyydän anteeksi tuttua aihetta, mutta en taaskaan keksinyt mitään. Huomenna teen kuvapostauksen, joten muistakaa seurata joulukalenteria.:)

1. Harrastan ratsastuksen lisäksi pianonsoittoa.
2. Olen allerginen kananmunalle, pähkinälle js kiiville.
3. Olen harrastanut taitoluistelua, mutta lopetin sen jo vuosia sitten.
4. Ole aina halunnut kanin.
5. En omista omaa tietokonetta, mutta käytän perheeni isoa konetta.
6. Kuvaan Sony SLT-A58Y-kameralla.
7. Lempivärini on musta.
8. En halua iPhonea, koska pelkään rikkovani sen heti.
9. Asun omakotitalossa.
10. En osaa keksiä itsestäni edes kymmentä faktaa.

Kuulumisia:)

Juu, on tainnut tää postailu vähän jäädä... Mutta en oo jaksanu oikee päivittää mitää heppajuttuja kun en oo ollu tallillakaan.
Ei oo ollu mitää kerrottavaa, koska Hippu rokotettiin tiistaina ja se sai allergisen reaktion siitä rokotteesta. Ensin sille nousi kuume, joten se on ollu vapaalla ja tänään kun menin tallille sen jalat oli ihan tukit. Näin on kuulemma käyny ennenki ja tiedettiin siis kyllä tästä allergiasta. Silti vähän yllätti, mutta eiköhän tää tästä taas:)
Tänään harjailin Hippua ja reppana oli ihan väsyny. Kävelytin sitä ulkona 30 minuuttia riimussa taluttaen ja se oli tosi energinen, vaikka tallissa vaikutti tosi rauhalliselta. Turvotus laski jaloista vähän, mutta oli ne silti ihan kamalat! Otin ponista vähän kuvia ja annoin porkkanoita ja iltapuurot. Hippu parka oli niin väsyneen näkönen, mutta se söi ja joi kuitenkin normaalisti, joten ei hätää siis.
Anteeksi lyhyt postaus, mutten oo tehny ponin kanssa muuta ton allergian takia. Huomenna tulee taas postausta heppailusta, koska meen myös huomenna moikkaamaan Hippua ja antamaan sille joulupiparin:)

Haluisin teettää tästä kuvasta taulun, tää on mun mielestä niin ihana♥

torstai 19. joulukuuta 2013

joulukalenteri #19

Kun kuulee kyseisen sanan tulee useille mieleen sellainen pahvinen laatikko, jossa on luukku joulukuun kaikille päiville.
Minulle tulee joulukalenterista itseasiassa blogien joulukalenterit. Ne ovat erityisen mielenkiintoisia ja pitävät blogit pakosti aktiivisina. Blogien joulukalentereissa on mielenkiintoisia postauksia liittyen useisiin eri asioihin ja mielipidepostaukset ovat ainakin minun mielestäni joulukalenterin parhaimmistoa.
Nyt kuitenkin takaisin niihin "pahvisiin karkkikalentereihin". Meillä on siskoni kanssa aina ollut joku karkkikalenteri, joten se on meille jouluperinne. Minulla on ollut monta kertaa muumikalenteri, koska muumisuklaat on parhaita. Karkkikalenterin lisäksi ostamme usein kuvakalenterit, mutta emme hankkineet niitä tänävuonna. Joskus meillä oli seinällä sellainen yllätyksillä täytettävä kalenteri, mutta äiti ja isi ei enää oikein viitsi töyttää sitä.
Tänävuonna minulla on Dumle-kalenteri, Muumi-kalenteri ja Aku Ankka-kuvakalenteri, jossa on joka päivä joku kysymys.
Ok, aihe oli tylsä, mutta en keksi muuta mitä toteuttaisin kun en oo ollu tallilla kuvaamassa varustepostausta.
Dumle♡♡♡♡

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #18

Joulukalenteri on loppusuoralla ja yllättäen on vielä monta aihetta käsittelemättä. Nyt ajattelin kertoa hieman Hipun ruokavaliosta, vuorossa siis hipun "iltapuuron" esittely, koska moni kaverini on minulta kysynyt, että mitä Hippu syö siinä ihme mönjässään, jonka pyrin antamaan sille päivittäin.
Puurohan siis sisältää:

4dl pellavarouhe
1dl kivennäinen
1 mitta magnesium
1 mitta MSM
1 mitta maitohappobakteeri
1 pussi Synequin
(talvella kerran kuukaudessa viikon ajan kourallinen kuivattua nokkosta)

Mössöt turvotetaan kuumassa vedessä ja annetaan Hipulle ratsastuksen jälkeen:) Hippu rakastaa mössöään eikä koskaan malttaisi odottaa, että saa sen.