torstai 7. toukokuuta 2015

Kouluvalmennukset kahdella hevosella



Moi!

Viime aikoina olen ratsastanut muiden tallilaistemme hevosilla melko paljon, mikä on antanut itselleni tosi paljon uutta inspiraatiota myös Hipun kanssa työskentelyyn. Erityisen paljon minua on viime aikoina opettanut Riina-tamma, jolla olen ratsastanut jonkin verran viimeisen parin kuukauden aikana.
Perjantaina Riinan omistaja piti minulle vähän koulutuntia, taisi olla kuudes kertani kyseisen hevosen selässä selässä.
Aloitimme ihan perusasioilla ottamalla hevosen kuulolle ympyrällä. Hidastin käynnin tosi hitaaksi ja siitä ratsastin eteen. Tähän tuli tosi hyvä reaktio, joten seuraavaksi teimme samaa juttua, mutta siirryimme aina lyhyestä käynnistä raviin. Riina oli kivan ryhdikäs ja aktiivinen.
Teimme hidastuksia ja eteenratsastuksia myös ravissa. Edelleen tuli tosi hyviä reaktioita eteenpäin, mutta kootessa jäin itse pitämään ehkä hieman liikaa, jolloin ravi meinasi hiipua pois.
Teimme samaa tehtävää vielä laukassa. Eteenratsastuksissa päästin ehkä hieman liikaa edestä, jolloin muoto putosi, mutta kokoamisissa hevonen oli tosi ryhdikäs!



Pienen kävelytauon jälkeen aloimme tulla ensimmäistä varsinaista tehtävää. Aloitin pitkän sivun alusta avotaivutuksen ravissa, pitkän sivun lopussa siirsin käyntiin ja tein ikään kuin täyskaarron sulkutaivutuksessa. Siihen nähden, miten vähän olen tehnyt sulkuja, tämä meni  tosi hyvin! Teimme samaa tehtävää myös niin, että myös sulku tuli ravissa. Riina pysyi tosi kivasti ryhdikkäänä, kunhan maltoin pitää oman käden tasaisena.
Laukassa teimme pitkän sivun avoa, sivun lopussa täyskaarron ja palasimme uralle, jossa jatkoin puoliympyrän vastalaukassa. Riinalle vastalaukka oli ihan lasten leikkiä ja laukassa avotaivutuskin oli tosi hyvän tuntuista. Ehkä aavistuksen olisin voinut ratsastaa hevosen etupäätä ylemmäs, mutta noh, pikku vikoja.



Päätimme myös kokeilla hieman laukanvaihtoja. Edellisellä kerralla ne eivät oikein onnistuneet, joten vaihdoimme ensimmäiset kerrat ravin kautta. Ihan parin kerran jälkeen Riina tajusi jutun juonen ja vaihtoi nätisti lennosta, mitä nyt joku pukkisarja siellä seassa saattoi olla... Olin ihan super tyytyväinen, kun sain molempiin suuntiin pari vaihtoa.
Ravasin loppuravit ja kävelin samalla, kun pidimme Riinan omistajan kanssa "arviointikeskustelua".




Heti, kun lopetin Riinalla ratsastuksen, alkoi minulla ja Hipulla Jaanan valmennus. Äiti oli onneksi laittanut ponin kuntoon, joten minun tarvitisi vain verrytellä pikaisesti ennen valmennusta.
Aloitimme tekemällä väistöjä ravissa niin, että etupää oli uralla ja takapää hieman uran sisäpuolella. Hippu ei oikein kuunnellut mitään apuja, asetus katosi koko ajan ja edes kannuksella tökkiminen ei aiheuttanut kunnon väistöreaktiota. Välillä tuli tosi hyviäkin pätkiä, mutta pakka levisi tosi nopeasti.
Kun mikään ei oikein onnistunut, päädyimme tekemään hommia ympyrälle. Meni hirveän pitkään saada Hippu pohkeen ja ohjan väliin kunnolla, se joko painui pohkeen taakse tai alkoi painaa ohjille ja samalla kaahata eteenpäin. Pikkuhiljaa koko hevonen alkoi kuitenkin lyhentyä ja takapää laskea alemmas.



Teimme myös avoja pitkillä sivuilla. Pitkän sivun keskelle teimme S-mutkan ja jatkoimme toisessa suunnassa avoa. Muutama tosi hyvä pätkä tuli taas, välillä jouduin tekemään ylimääräisiä pysähdyksiä ja kiemuroita saadakseni Hipun kunnolla hallintaan, mutta keskimäärin se kuunteli ihan kivasti.



Laukkatyöskentelyn alussa teimme käynti-laukka-käynti-siirtymiä ja niiden onnistuttua pehmeästi ilman suurempaa säätämistä, jatkoimme laukassa ympyrällä. Hippu ei ole pitkään aikaan liikkunut laukassa yhtä hyvin! Laukkaan alkoi saada jo hyvin kontrollia ja kolmitahtisuus tuli kunnolla esille.
Lopuksi keventelin ympäri kenttää muutaman kierroksen ja kävin maastossa kävelemässä. Oltiin kyllä maastossa tosi hurjia, mentiin läpi syvästä vesilammikosta ihan ilman ongelmaa! Tulevaisuuden kenttähevonen on löydetty! :D


2 kommenttia: