Moi!
Tänään oli alunperin tarkoitus lähteä maastoon Paulan ja Delian kanssa, mutta Paulalla oli jotain menoa, joten pyysin Suskin mukaan Ruusulla.
Halusimme olla ajoissa, joten menin tallille jo 12.30. Otin Hipun sisään ja hoidin sen käytävällä. Poni oli tosi puhdas, joten minulla ei kestänyt kauaa harjata sitä. Laitoin pitkästä aikaa ponille korvatulpat, koska oli tuulista ja poni jää herkästi kuuntelemaan kaikkia ääniä, kun tuulee.
Hyppäsimme ponien kyytiin pihalla ja suuntasimme kohti radanvarsitietä. Junaradan varressa ei tullut onneksi junia, mutta matkalla oli hurjan pelottava risukasa, jonka ponit ohittivat hyvin epäluuloisesti.
Alitimme junaradan ja ravasimme pitkän pätkän pientä hiekkatietä. Laukkasimme jyrkän ylämäen ja ponit olivat aivan innoissaan!
Kävelimme takaisin mäen alle ja ravasimme vähän. Oikaisimme erään peltotien läpi meidän perus maastolenkille ja kävelimme pitkän pätkän peltotietä. Tien lopussa laukkasimme ja tie kääntyi metsään, jossa ravasimme yhden loivan alamäen.
Kävelimme autotietä pitkin eräälle peltotielle, joka oli niin huonossa kunnossa, että jouduimme vain kävelemään siinäkin. Alitimme taas radan ja ravasimme hetken, kunnes vastaan tuli tavarajuna. Kumpikaan poneista ei pelännyt ja junan mentyä jatkoimme ravissa. Olimme melkein radanvarsitien lopussa kävelemässä, kun takaa tuli juna. Minulla ja Suskilla oli molemmilla ohjat pitkinä, mutta ponit eivät onneksi tehneet muuta, kuin ottivat pari raviaskelta.
Kävelimme pienen pätkän sivutietä, jossa oli roskalavoja, kun Hippu huomasi erään lavan takana pelottavan takin, josta se ei sitten suostunutkaan menemään ohi. Suski sai Ruusun suostuteltua eteenpäin ja Hippu seurasi Ruusua jalat tutisten. Juuri ennen tallin pihaan saapumista ylitimme ojan, josta Hippu loikkasi yli komeassa kaaressa, kun taas Ruusu vain käveli ojan pohjaa pitkin.
Tallissa riisuin Hipulta varusteet ja kylmäsin sen jalat. Hippu sai heinät ja puurot ja söi ne samalla, kun vein kamat paikoilleen ja hengailin satulahuoneessa. Juuri ennen kotiin lähtöä vein Hipun takaisin pihalle.
lauantai 12. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Superonnistuneet tuuppailut
Moikka!
Blogi on nyt elellyt pientä hiljaiseloa, koska en ole kertakaikkiaan jaksanut kirjoittaa, vaikka aikaa ja jopa kuvia olisi ollut. Olemme käyneet kouluvalmennuksessa ja hypänneet itsenäisesti pikkuesteitä. Tässä postauksessa saatte nähdä viikon aikana otettuja kuvia ja kuulla tämän päivän tuuppailuista.
Olin tallilla puoli neljän aikoihin ja heti alkuun otin Hipun sisälle. Laitoin ponin valmiiksi käytävällä ja se vaikutti tosi iloiselta ja oli heti valmis lähtemään töihin eilisen vapaan jälkeen.
Maneesissa kävelin alkuun pitkät alkukäynnit. Sen jälkeen ravailin puolipitkällä ohjalla ja aloin koota Hippua aste asteelta enemmän. Poni meni tosi kivasti ja oli mukavan pehmeä. Ravailin n. 10 minuuttia ja sen jälkeen siirryin käyntiin.
Menin käynnissä väistöjä. Hippu väisti hyvin ja pysyi jopa muodossa, mikä on todella harvinaista! Tein kolme väistöä molempiin suuntiin käynnissä ja yhden väistön molempiin suuntiin ravissa. Ravissa Hippu meinasi solmiutua jalkoihinsa, koska se innostui laittamaan jalat oikeasti ristiin. Poni korjasi virheensä kuitenkin hyvin.
Laukassa harjoittelin siirtymiä, koska lävistäjän jälkeen Hippu yrittää aina nostaa uuden laukan eikä malta jäädä ravaamaan rauhassa. Poni esitti jälleen kerran lennokkaita laukanvaihtoja ilman aikomustakaan siirtyä raviin. Pienen keskustelun jälkeen sain tahtoni läpi ja poni parka joutui alistumaan.
Laukkasin myös hieman pääty-ympyrällä ja muuttelin askelpituutta. Kokoaminen sujui yllättävän hyvin, mutta kun annoin Hipulle enemmän tilaa edestä, se pidensi askelpituutta ja yritti samalla esittää hurjaa "pukittamalla" (lue: potkaisemalla takajaloilla taaksepäin). Otin ponin heti takaisin lyhyeksi ja pidensin askelta uudestaan. Hippu ei enää leikkinyt villihevosta, vaan kuunteli tosi hyvin ja tuntui ihanan pehmeältä.
Ravailin vielä melko kauan ympäriinsä ja muuttelin Hipun muodon pituutta. Poni antoi tosi hyvin koota, eikä yrittänytkään purra kiinni kuolaimeen. Ravailin loppuravit eteen-alas ja taluttelin Hippua käynnissä pitkään.
Hoidin ponin tallissa ja laitoin sille loimen. Juuri ennen kotiin lähtöa annoin Hipulle puurot.
Loppuun kuvia tiistain kouluvalmennuksesta:

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Sunnuntain estevalmennus
Moi!
Olin eilen Hipulla Anun pitämässä estevalmennuksessa Virpin ja Napin kanssa. En kuitenkaan illalla ehtinyt (lue: jaksanut) kirjoittaa postausta, joten teen sen nyt.
Olimme äidin kanssa tallilla 14.30 ja ihan ensimmäiseksi hain Hipun sisälle. Harjasin ponin ja kannoin kaikki kamat valmiiksi sen karsinan eteen.
Sitten siirsimme esteet maneesista kentälle. Virpi ajoi autolla maneesiin ja lastasimme kaikki estetarpeet peräkärryyn, jossa sitten siirsimme ne kentälle. Esteiden siirtämiseen ei mennyt kovinkaan kauaa ja pian palasin jo talliin laittamaan Hipun kuntoon.
Menimme puomeja ensin ravissa niin, että menimme aina samalla sivulla olevat puomit ja teimme samalla loivan kiemurauran. Tehtävä sujui ilman ongelmia ja Hippu kuunteli hyvin. Lisäsimme tehtävään vielä toisen osan, jossa piti tehdä lävistäjä puomien yli. Sekin meni hyvin, eikä Hippu edes yrittänyt kiemurrella.
Anu nosti esteet ristikoiksi ja tulimme saman tehtävän, kuin puomeillakin, mutta pikkuesteinä. Hippu kuumui jo ensimmäisestä esteestä ja ensimmäiset kaksi kiemurauraa menivätkin kätevästi ristilaukassa. Loppua kohti tehtävä kuitenkin alkoi sujua paremmin.
Anu nosti esteet n. 70cm korkeiksi ja lisäsimme tehtävään vielä yhden osan. Siinä piti tehdä täyskaarto ja hypätä samalla. Tehtävä meni taas ihan hyvin, mutta Hippu tuli pari kertaa huonoon paikkaan, koska se ei suostunut kääntymään tarpeeksi nopeasti ja jäi todella kauas. Poni alkoi muutenkin hieman hyytyä, eikä enää kuunnellut niin hyvin. Hypyt olivat kuitenkin ihan hyviä.
Lopuksi Anu nosti esteet n. 80-90cm korkeiksi ja hyppäsimme kaikki edelliset tehtävän yhtenä ratana. Hippu heräsi heti, kun huomasi esteiden nousseen ja hyppäsi kuuliaisesti kaikki esteet. Viimeiselle linjalle tulin huonosti sisään ja pudotti, joten otimme sen heti perään uudestaan. Viimeinen yritys sujui hyvin ja lopetimme tunnin siihen.
Kävelytin Hippua pitkään maasta käsin ja vein sen sisälle. Hoidin ponin huolellisesti ja vein sen takaisin ulos.
Olin eilen Hipulla Anun pitämässä estevalmennuksessa Virpin ja Napin kanssa. En kuitenkaan illalla ehtinyt (lue: jaksanut) kirjoittaa postausta, joten teen sen nyt.
Olimme äidin kanssa tallilla 14.30 ja ihan ensimmäiseksi hain Hipun sisälle. Harjasin ponin ja kannoin kaikki kamat valmiiksi sen karsinan eteen.
Sitten siirsimme esteet maneesista kentälle. Virpi ajoi autolla maneesiin ja lastasimme kaikki estetarpeet peräkärryyn, jossa sitten siirsimme ne kentälle. Esteiden siirtämiseen ei mennyt kovinkaan kauaa ja pian palasin jo talliin laittamaan Hipun kuntoon.
Menimme kentälle kävelemään ja verkkasin Hipun nopeasti läpi kaikissa askellajeissa. Hippu oli reipas ja kuunteli tosi hyvin! Pian Anu saapuikin ja aloitimme työskentelyn puomeilla.
![]() |
| Havainnollistava kuva puomien paikoista |
Anu nosti esteet ristikoiksi ja tulimme saman tehtävän, kuin puomeillakin, mutta pikkuesteinä. Hippu kuumui jo ensimmäisestä esteestä ja ensimmäiset kaksi kiemurauraa menivätkin kätevästi ristilaukassa. Loppua kohti tehtävä kuitenkin alkoi sujua paremmin.
Anu nosti esteet n. 70cm korkeiksi ja lisäsimme tehtävään vielä yhden osan. Siinä piti tehdä täyskaarto ja hypätä samalla. Tehtävä meni taas ihan hyvin, mutta Hippu tuli pari kertaa huonoon paikkaan, koska se ei suostunut kääntymään tarpeeksi nopeasti ja jäi todella kauas. Poni alkoi muutenkin hieman hyytyä, eikä enää kuunnellut niin hyvin. Hypyt olivat kuitenkin ihan hyviä.
Lopuksi Anu nosti esteet n. 80-90cm korkeiksi ja hyppäsimme kaikki edelliset tehtävän yhtenä ratana. Hippu heräsi heti, kun huomasi esteiden nousseen ja hyppäsi kuuliaisesti kaikki esteet. Viimeiselle linjalle tulin huonosti sisään ja pudotti, joten otimme sen heti perään uudestaan. Viimeinen yritys sujui hyvin ja lopetimme tunnin siihen.
Kävelytin Hippua pitkään maasta käsin ja vein sen sisälle. Hoidin ponin huolellisesti ja vein sen takaisin ulos.
| Ai miten niin se lähti kaukaa? |
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Tampereen hevosmessut 2014
Moi!
Olimme äidin kanssa eilen Tampereen hevosmessuilla. En ottanut bloggaajien pressikorttia, koska minulla oli lippu jo ennestään. Harmittelin sitä tosin myöhemmin, koska areenan reunalla sai seistä vain, jos omisti pressikortin.
Aamulla herätyskello soi 6.20. Söin aamupalan ja koitin parhaani mukaan saada itseni valmiiksi ajoissa. Lähdimme junalle 7.05 ja junamme lähti 7.20. Vaihdoimme junaa Riihimäellä ja jatkoimme pikajunalla Tampereelle. Junalta kävelimme bussipysäkille, jossa jouduimme odottamaan 10 minuuttia. Bussimatka kesti n.25 minuuttia.
Ensimmäiseksi menimme katsomaan Elmo Jankarin kenttäklinikkaa. Se oli tosi mielenkiintoinen ja sain paljon hyviä vinkkejä kotitreeneihin. Kuvasin myös aika paljon, mutta en muistanut vaihtaa kameraani pidempää putkea, joten kuvat eivät onnistuneet kovinkaan hyvin.
Klinikan jälkeen äiti lähti katsomaan satulansovitusta. Itse kiertelin vähän messualuetta. Kävin myös katsomassa (ja kuvaamassa) rotuesittelyn. Tykkäsin varsinkin suokeista ja friisiläisistä, mutta kaikkien muidennkin rotujen esittelyt olivat kivoja.
Rotuesittelyiden loputtua lähdin etsimään äitiä. Samalla kävin katsomassa hevosia karsinoissa ja kiertelin vähän kauppoja. En kuitenkaan löytänyt äitiä, koska puhelimeni ei toiminut.
Tapasin sattumalta eräässä kaupassa kaverini Piitun ja hänen äitinsä. Juttelimme aikamme ja sitten sain viestin äidiltäni, että minun pitää mennä Agrimarketille. Hain äidin Agrimarketista ja sen jälkeen menimme yhdessä Piitun kanssa syömään. Ruokailun jälkeen kävimme etsimässä minulle ja Piitulle saappaita.
Löysin kivat saappaat ja äiti suostui ostamaan ne. Onnistuimme samalla kadottamaan Piitun, ja sain myöhemmin häneltä viestin, että he olivat joutuneet lähtemään kotiin, koska Piitun isä tuli hakemaan heidät.
Jatkoimme kiertelyä vaikka kuinka kauan ja löysinkin kivat ratsastushousut. Lisäksi löysin Hipulle kaksi satulahuopaa ja korvahupun.
Lopuksi menin katsomaan viimeisen esteratsastusluokan. Äiti jatkoi vielä kiertelemistä kaupoilla. Sain hyvän istumapaikan, josta näkyi monta estettä. Muistun vihdoin vaihtaa kameraan pidemmän putken. Kuvat onnistuivat kohtuullisen hyvin ja luokka oli tosi mielenkiintoinen!
Messujen sulkeutuessa pääsimme tallinomistajamme kyydissä kotiin. Matka kesti yli 1.5 tuntia ja kotiin päästyäni kuvasin vielä videon, jossa esittelen päivän ostokset.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Kouluvalmennus
Moi!
Tässä postaukessa kerron eilisestä kouluvalmennuksesta, joka ei mennyt kovinkaan hyvin. Sain äidin kuvaamaan valmennusta, joten postausta on kivempi kirjoittaa, kun on myös kuvia.
Lähdin tallille viiden jälkeen ja perillä olin 17.25. Hippu oli jo sisällä, koska se oli kengitetty. Harjasin ponin pikaisesti ja laitoin sen kuntoon.
Kävelin maneesissa pitkät alkukäynnit, joiden jälkeen yritin ottaa Hipun kuulolle käynnissä. Poni toimi melko hyvin, mutta kun siirryin raviin, Hippu vain juoksi pää pystyssä ilman aikomustakaan myödätä tai kuunnella. Ravailin jonkun aikaa ympyröillä ja kiemuroilla, mutta poni ei silti kuunnellut ollenkaan. Laukkasin vielä molempiin suuntiin ja kokeilin laukanvaihtoja, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet.
Aloitimme tunnin ympyrällä. Teimme pysähdyksiä ja Hippu yritti tapansa mukaan purra kiinni kuolaimeen. Pian se kuitenkin ymmärsi pääsevänsä paljon helpommalla, jos alistuu kohtaloonsa ja myötää.
Menimme käynnissä pohkeenväistöä uraa pitkin ja aina välillä piti tehdä voltti. Pohkeenväistö ei mennyt mitenkään kehuttavasti, mutta voltit onnistuivat hyvin. Teimme saman tehtävän molempiin suuntiin ja sen jälkeen siirryimme harjoitusraviin.
Ravissa Hippu veti pään ylös ja minusta tuntui, että ratsastaisin kirahvilla. Poni kaahasi ympäriinsä ja jos en ole koskaan maininnut, niin Hipun ravi on aivan kamalaa istua, jos se ei liiku oikein. Siellä minä sitten yritin parhaani mukaan tehdä pidätteitä ja asettaa ponia.
Teimme paljon asetuksia ulos ja suoristuksia. Ikuisuudelta tuntuneen työstämisen jälkeen sain Hipun melko hyvin avuille molemmissa suunnissa. Aloimme tehdä siirtymiä käyntiin ja käynnissä Hippu alkoikin väläytellä jo ihan lupaavia pätkiä. Raviin siirtymätkin olivat ihan hyviä ja Hippu sai pienen hengähdystauon.
Teimme käynnistä pari laukannostoa ja sain kehuja siitä, että nostoissa Hippu kuunteli hyvin ja nosti laukan, eikä vain vetänyt itseään etujaloilla nopeampaan vauhtiin. Varsinkin vasemmassa kierroksessa myös laukasta raviin siirtymät onnistuivat erittäin hyvin!
Loppuun ravasimme vielä ja etsimme hyvän tahdin, minkä jälkeen kävelin pitkät loppukäynnit.
Hoidimme äidinkanssa Hipun ja annoimme sille puurot. Poni jäi tyytyväisenä syömään iltaheiniään.

| Juu, näin hohdokkaasti me edettiin ensimmäiset 20 minuuttia. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)