JRS seurakoulukilpailut 7.12.2014

Moikka!

Nyt vihdoin tulee postaus sunnuntain koulukisoista. Tämä postaus tosiaan piti tulla tiistaina, mutta meillä ei ole toiminut netti, joten en ole päässyt tekemään postausta. Tarkoituksena oli tehdä MyDay, mutta kamera jäi autoon juuri väärällä hetkellä, joten materiaalia on ihan liian vähän.
Heräsin yhdeksältä ja söin kaikessa rauhassa aamupalan. Puin kisavaatteet päälle ja kymmeneltä lähdimme äidin kanssa tallille.
Äiti harjasi Hipun sillä aikaa, kun minä letitin. Leteistä tuli ihan hirveän isot, koska Hipun harja oli vähän turhan paksu... Mummi ja pappa tulivat kello 11 ja laitoimme trailerin autoon kiinni.
Pakkasimme kamat ja sen jälkeen lastasin Hipun. Se meni autoon parissa minuutissa ja pääsimme matkaan melko lailla aikataulussa.

Kisapaikalla kävin ensimmäisenä maksamassa lähtömaksut. Luokkani oli jo alkanut, joten katsoin pari ratsukkoa ennen, kuin menin laittamaan Hipun kuntoon.
Pääsin verryttelemään 13.30. Aloitin ravailemalla rennosti, minkä jälkeen aloin kerätä ohjia ja työstää Hippua ympyröillä. Se oli melko tahmea, joten tein paljon siirtymiä ja lisäyksiä. Pian Hippu alkoikin reagoida hyvin eteen, mutta jarrut eivät enää toimineet... Aloin tehdä ravista pysähdyksiä, ja jos Hippu ei pysähtynyt kevyesti, peruutin muutaman askeleen ja siirryin raviin, josta pysähdyin uudestaan.
Juuri ennen omaa rataani otin vielä vähän laukkaa ja pari siirtymää. Lähdin radalle hyvillä fiiliksillä ja ainoa pelko oli, että en muistaisikaan rataa.
Ennen varsinaisen suorituksen alkua ravasin vähän ympäri maneesia. Hippu kyttäsi tuomaria, joten tein tuomaripäädyssä ympyrät molempiin suuntiin.

Te ette usko, kuinka paljon mua ärsyttää näiden kuvien laatu! Pitäis olla joku superkamera, että näistä tulisi selkeitä...

Aloitin suorituksen voltin kautta. Alkutervehdyksessä Hippu nousi muodosta, mutta raviin siirtyessä se pehmeni jälleen. Rata sujui mielestäni tosi hyvin ja kaikki tehtävät tuntuivat sujuvan uskomattoman helposti! Hippu vain liiteli ympäri maneesia ja itse keskityin lähinnä muistamaan radan. Jopa meidän kompastuskivi, laukkalävistäjä, sujui hyvin ja ravisiirtymä tuli oikeaan paikkaan. Käyntipätkässä nypin ehkä aavistuksen liikaa, ja vapain ohjin kävelyn lälkeen Hippu ei ollut heti kovin hyvässä muodossa. Lopputervehdykseen menimme hieman luotilinjan edessä, mutta se ei onneksi juurikaan näkynyt tuomarille! Lopputervehdyksen jälkeen olin maailman onnellisin, en voinut ymmärtää, että olimme juuri tehneet Hipun kanssa meidän parhaan radan! Ratsastin takaisin verryttelyyn ja äiti tuli pukemaan Hipulle loimen.
LINKKI VIDEOON (laatu paranee mutterista)

Kuultuani tuloksemme olin hieman pettynyt. Saimme vain 59.78%, vaikka tavoitteeni oli yli 60% ja ajattelin sen ylittyvän helposti. En voinut ymmärtää mikä radassa meni niin huonosti, että numeroiden keskiarvo oli alle 6! Myöhemmin tulostamme vielä korjattiin ja mielessäni kävi jo pieni toivon pilkahdus, mutta lopulta tulos olikin vain 59.31%. Johdimme kuitenkin juniorien mestaruuskilpailua, joten edessä oli pitkä odotus ennen luokan loppua...

Luokan viimeisenä starttasi ratsastuskoulun poni, joka ei missään vaiheessa lukeutunut ennakkosuosikeihin. Suoritusta katsoessani ajattelin, että pysyn helposti johdossa, mutta kas kummaa, poni vei voiton! En yleensä jaksa märehtiä häviötäni, mutta olen edelleen sitä mieltä, että kyseinen poni ei olisi voittoa ansainnut. En nyt sano tätä ilkeyttäni, vaan ihan realistisesti: Mielestäni helppoa beetä ei voi voittaa, jos poni ei liiku muodossa, eikä sitä taivuteta kaarevilla teillä. En halua nostaa itseäni jalustalle tai olla ylimielinen kakara, mutta kaiken sen valtavan työn jälkeen, mitä Hipun muodon eteen tein ja täsmällisiä teitä taivutuksineen harjoittelin, en voi ymmärtää, kuinka luokassa voitetaankin selvästi kuolaimen edessä liikkuvalla ponilla, joka ei taivu kaarevilla teillä.
Oman arvostelupaperin nähtyäni olin entistä äimistyneempi: Tuomarin mukaan Hippu ei liikkunut runkonsa läpi peräänannossa, eikä aktiivisesti eteen. Olin ihan oikeasti järkyttynyt, mutta eihän sille mitään voi. Emme sijoittuneet, joten lastasin Hipun ja lähdimme kotiin.
Radasta jäi itselleni kuitenkin erittäin hyvä mieli, mikä on se tärkein juttu. Hyvät kokemukset ja sujuvat radat ovat minulle tuhat kertaa tärkeämpiä, kuin ruusukkeet tai seuranmestaruudet!