torstai 9. tammikuuta 2014

Video eilisestä

Moikka!
Lupasin eilen, että laitan videon meidän kavalettitreeneistä. Video on kuvattu niin, että kamera on rampin päällä, koska en saanut ketään kuvaamaa, joten aivan koko maneesi ei valitettavasti näy. Kuitenkin kaikki kavaletit on näkyvissä, joten ette menettänäät mitään. Video on pikaisesti väsätty, koska koneellamme on paha tapa sammua, jos sillä muokkailee kuvia/videoita.
Toivottavasti tykkäätte!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Melkein kuin esteitä:)

Moi kaikki!
Ihan ensin, blogissa on taas uusia lukijoita, kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille ja tietysti myös teille anonyymeille stalkkereille! Lisäksi kommenttejakin on tullut pitkästä aikaa, joten kiitos myös siitä:) Jatkakaa samaan malliin!
Tänään tultuani koulusta lähdimme melkein suoraan tallille. Mummi oli meillä, joten pääsimme hänen kyydillään.
Tallille saavuttuamme kävin "pikkuallissa" katsomassa tallin uutta varsaa, joka tuli Virosta pari päivää sitten. Varsa oli ihan megasöpö♥
Menimme takaisin "isoon" talliin ja hain Hipun sisälle. Laitoin ponin käytävällä kuntoon ja laitoin sille estekamat päälle. Testasin myös meidän uutta martingaalia, mutta onnistuin solmimaan sen niin lahjakkaasti, että päätin jättää sen käytön väliin.
Menin maneesiin ja kannoin neljä kavalettipalikkaa ja kolme puomia toiselle pitkälle sivulle. Ensin oli puomi, sitten 1 laukka-askel, jonka jälkeen pieni kavaletti, kaksi laukkaa ja toinen pieni kavaletti.
Tässä kuva ekasta tehtävästä. Valkoset on sitte kavalettipalikoita:)
Hippu oli tosi innokas, ja alkuverkan jälkeen, kun aloin tulla tehtävää Hippu hyppäsi kunnon loikilla kaikki "esteet", vaikka ne oli vain 20cm korkeita. Poni yritti myös kaahata, mutta epäonnistui yrityksessään ja malttoi mennä nätisti.
Vaihdoin tehtävää ja sijoitin esteet niin, että ensin oli yksi puomi, sitten yksi laukka-askel, ristikko, kaksi laukka-askelta ja pieni kavaletti. Poni meni tosi hyvin, joten testasin tätä vain pari kertaa, joista jokainen onnistui hienosti ja Hippu nosteli jalkojaan hyvin.
Älkää välittäkö rumista kavalettipalikoista.
Vaihdoin taas tehtävää ja laitoin ensimmäisen puomin vasemman päädyn kavalettipalikan päälle. Toisesta puomista laitoin oikean päädyn kavalettipalikan päälle ja kolmannen annoin olla edelleen pienenä kavalettina. Tätä tehtävää kokeilin vain ravissa, mutta poni nosti pari kertaa kavalettien välissä laukan, joten annoin sen laukata. Poni yritti mennä aina matalimmasta päästä, joten kouduin olemaan tosi tarkkana. Pari kertaa, kun korjasin Hippua keskemmälle se hyppäsikin kavaletin reunan yli, mutta eipä mennyt ainakaan matalimmasta kohdasta!
 Vaihdoin kaikki puomit ravivälille ja laitoin niiden ristikkäiset päädyt kavalettipalikalle. Ravivälistä moni voi päätellä, että menin tehtävää vain ravissa. Poni venytti askelta tosi hyvin ja meni rennosti. Se ei kolauttanut kertaakaan jalkaansa puomiin. Annnoin Hipun kävellä pitkään ja samalla valmistelin viimeistä tehtävää.
Viimeiseksi laitoin pitkälle sivulle puomin ja keskihalkaisijalle 30cm korkean kavaletin. Menin ensin puomin ravissa ja nostin laukan. Käänsin keskihalkaisijalle ja hyppäsin kerran kavaletin, tosin Hippu vain astui sen yli isommalla laukka-askeleella, hassu poni:) Ravasin pitkät loppuravit ja tulin alas.

Talutin Hippua ja samalla keräsin kavaletit pois maneesista. Kun olimme kävelleet tarpeeksi vein ponin talliin ja otin siitä vähän kuvia. Otin Hipulta kamat pois ja laitoin loimen ja kylmäyssuojan. Talutin sen karsinaan ja se sai puurot. Hipulla oli heinät odottamassa, joten puurojen jälkeen se alkoi syödä heinää. Otin 15 minuutin kuluttua kylmäyssuojan pois ja äiti otti minusta ja Hipusta kuvia. Otin loimen pois ja mummi tuli hakemaan meidät kotiin.

Rakas♥
Tältä päivältä on yös videomateriaalia, mutta en ole vielä editoinut sitä, joten laitan sen luultavasti huomenna:)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Maastoilua

Moikka!
Menin  tallille 11.30 ja hain Hipun kamat valmiiksi karsinan eteen. Kävin hakemassa ponin sisään ja harjasin sen. Olimme siis lähdössä maastoon kuuden hevosen voimin:) Mukana olivat Paula Delialla, Karoliina Maijalla, Minä Hipulla, Heli Ruusulla, Tiia (oliko se sen nimi?:D) Santulla ja Pia Napilla. Nappi, Santtu, Ruusu ja Maija olivat ensimmäistä kertaa maastossa meidän tallilla, joten sovimme, että emme mene ravia emmekä laukkaa.
Varustettuani Hipun menimme ulos ja kaikki nousivat hevostensa selkään. Lähdimme kävelemään jonossa kohti junaradan vartta.
Radan varressa tuli onneksi vain yksi juna ja sekin oli hidas. Edessäni ollut Maija-poni vähän loikki, mutta Hippu oli onneksi ihan rauhassa. Alitimme radan ja ensimmäisen laukkasuoran alussa Hippu olisi halunnut lähteä ohittamaan koko jonon. Sain ponin jotenkuten kuriin ja matka jatkui. Erään talon pihassa oli pieni traktori, joka onneksi tajusi pysähtyä, kun menimme ohi. Sitten tulikin meidän toinen laukkasuora, ja Hippu alkoi taas säheltää. Menin sulkutaivutusta tosi pitkään, että sain ponin pysymään käynnissä.
Kävelimme pientä, pehmeää hiekkatietä ja kaikki olivat ihan rakastuneita, kun pääsivät vihdoin kunnon metsään. Santtu ja Nappi sekoilivat jotain jonon perässä, mutta muuten hepat käyttäytyivät toistaiseksi ihan mallikkaasti.
Metsätie loppui ja jouduimme menemään autotien laitaa n. 200 metriä, kunnes käännyimme koirapuistolle. Hippu yritti taas ohittaa jonon, ja minua alkoi jo pikkuhiljaa ärsyttää, kun poni ei viitsinyt olla kunnolla. Koirapuiston jälkeen kävelimme jälleen peltotietä. Hippu alkoi rauhoittua,  joten menin hetken ihan pitkin ohjin.
Alitimme junaradan ja menimme radanvartta pitkin tallille. Hippu yritti vielä kerran ryöstää laukkaan, mutta rauhoittui nopeasti. Tallin pihalla hyppäsimme alas selästä ja veimme hevoset talliin.
Otin Hipulta kamat pois ja vein ne kaappiin. Annoin ponille puurot ja heitin sen pihalle.
Jonoon järjestäytymistä...

Ja mars matkaan. Ensin Paula Delialla, Karoliina Maijalla, minä Hipulla, Heli Ruusulla, Tiia(oliko se sen nimi?) Santulla ja viimeisenä Pia Napilla.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Video ja kuulumisia:)

Moi!
Päätin tehdä minusta ja Hipusta videon. Videolle olen kerännyt kuvia meidän yhteiseltä matkalta, jota on takana jo yli puoli vuotta! Palautetta saa ja pitääkin antaa. Video ei suostu ilmestymään tähän, joten laitoin siihen linkin.
Linkki videoon<Klik
Tänään menimme koko perheen voimin tallille puoli kahdelta. Hoidin Hipun kuntoon ja lähdin maastoon kävelemään alkukäynnit. Hippu kyttäsi yhtä puuta, mutta muuten se meni hyvin eikä pomppinut. Tultuani takaisin tallille iskä sanoi, ettei ulkona voi kuvata kun sataa, joten meninkin maneesiin ratsastamaan, vaikka suunnitelmana oli mennä kentällä.
Menin ensin avoja ja sulkuja käynnissä. Poni oli ihan kiva, mutta oikeassa kierroksessa yritti purra kiinni sisäohjaan. Hippu pelkäsi (esitti pelkäävänsä) maneesin toista päätyä ja yritti spurtata sieltä pois, joten tein tosissani töitä, että saan sen kuuntelemaan itseäni. Menin ravissa ympyröitä ja puomeja. Hippu meni muuten tosi nätisti, mutta kerran siirtyi käyntiin kesken puomisarjan.
Kokeilin nostaa laukat pysähdyksestä ja se onnistuikin ihan hyvin. Menin laukassa paljon ympyröitä ja Hippu taipui oikein kivasti. Kerran poni yritti kiihdyttää, mutta huomasi kyllä pian, ettei se ollut kovin kannattava teko. Niinpä waawi laukkasi kuuliaisesti.
Ravailin vielä ympyröitä ja puomeja. Puomeilla Hippu meni pari kertaa tosi hyvin ja siitä oikein tunsi, kuinka se ponnistaa jokaisella jalalla ylöspäin. Ympyrätkin meni kivasti ja Hippu taipui nyt molempiin suuntiin pehmeästi. Jouduin lopettamaan siihen, koska maneesissa alkoi estetunti ja minun piti ehtiä vielä kävellä.
Laitoin Hipun pois ja vein kamat sen kaappiin. Äiti antoi ponille puurot ja kerkisin katsoa estetuntia hetken, ennen kuin veimme Hipun ulos ja lähdimme kotiin.


lauantai 4. tammikuuta 2014

Kun pikkutyttö pääsee suuren kouluhevosen selkään...

Moi!
Tänään sain taas uuden upean kokemuksen, kun menimme katsomaan tuttumme Black nimistä puoliveristä.
Haimme "Blackien" tarhasta ja luulin sitä shireksi, koska se oli niin valtava ja jykevä. Harjasimme Blackien ja se oli aivan järjettömän korkea! En edes ylettänyt harjaamaan sen selkää.
Blackien omistaja laittoi sille satulan ja suitset. Tallin pihalla kiipesin (vaivalloisesti) satulaan ja kävin kävelemässä alkukäynnit peltolenkillä. Blackie tuntui aika laiskalta ja yhdessä vaiheessa se pysähtyi enkä meinannut saada sitä lainkaan liikkeelle.
Palattuamme tallille Blackien omistaja meni hetkeksi selkään. Kentällä Blackie näytti tosi hienolta.
Sitten pääsin itse kyytiin. Ensin hevonen liikkui pää korkeuksissa ja ravissa pompin ainakin puoli metriä ilmaan. Menin ympyröitä ja suunnanvaihtoja käynnissä ja ravissa, mutta Blackie ei rentoutunut yhtään.
Laukkasin vähän ja Blacien laukka olikin aivan ihanaa! Semmoista isoa keinuhevoslaukkaa, jota tekee vain mieli jatkaa ja jatkaa...
Laukan jälkeen menin väistöjä ja keksin, miten polle toimii. Sain sen kivan rennoksi käynnissä ja ravikin oli jo ihan kohtuullista. Tein edelleen paljon ympyröitä.
Laukkasin vielä vähän ja Blackie oli maailman hienoin! Se liikkui rennosti ja reippaasti koko ajan.
Lopuksi Blackien omistaja meni vielä vähän ja äitini käveli loppukäynnit. Veimme hepan talliin ja otimme siltä kamat pois. Annoimme Blackielle melassivettä ja laitoimme sille loimen päälle. Blackien omistaja vei sen tarhaan, jossa oli muuten myös sen täysiveli, Breik (en ole varma kirjoitusasusta). Laitoimme Blackien iltaruuat valmiiksi ja poistuimme paikalta.
Ajoimme Pornaisten keskustan kauta ja ihmettelimme, miten pieni paikka se on! Kävimme mäkkärissä syömässä ja jatkoimme matkaa "meidän" tallille.
Hain Hipun sisälle ja Blackien omistaja kävi sen lihaksia läpi ja hoiti sitä muutenkin. Juoksutin sitä ja se näytti vähän könköltä, mutta se saattoi myös johtua siitä, että Hipun oli vaikea pitää tasapainoa ympyrällä. Hippu yritti koko ajan pukitella, kun käskin sitä suurentamaan ympyrää. Sitten kun yritin rauhoittaa sitä, se vain siirtyi liian hitaaseen raviin. Saimme kuitenkin pari tasaista pätkää, joten laitoimme Hipulle kamat päälle.
Menin Hipulla ja se vaikutti ihan hyvältä. Laukkasin aika paljon ja poni myötäsi hienosti, laukka on siis kehittynyt tosi paljon! Myös ravi vaikutti yllättävän hyvältä.
En mennyt Hipulla kauhean kauaa. Lopetettuani ratsastuksen vein Hipun kamat pois ja laitoin sille loimen. Juuri ennen kotiin lähtöä annoin ponille iltapuurot ja se jäi syömään tyytyväisenä.
Laitoin postauksen loppuun vielä pienen videon, harmi kyllä siinä on vain viiminen laukkaosuus...
Alkukäynnit pellolla

Tältä meidän meno näytti aluksi...


Hieno Blackie♥


perjantai 3. tammikuuta 2014

Pikaisesti kuulumisia:)

Moi! En eilen kirjoittanut mitään, vaikka kävinkin tallilla. Saatte siis tänään kuulla parin päivän kuulumiset.
Eilen köpöttelimme maneesissa ja teimme paljon laukkajuttuja. Hippu oli kiva ja liikkui hyvin eteenpäin. Menin estesatulalla ja hömpöttelin koko ajan puolipitkin ohjin. Eilisestä ei oo kuvia enkä nyt ala sen enempää selittelemään.
Tänään menimme koulujuttuja. Hoidettuani Hipun menin maneesiin ja kävelin 10 minuuttia. Otin ohjat ja menin väistöjä. hippu oli kiva ja liikkui hyvin.
Menin väistöjä myös ravissa ja tänään ne onnistui tosi hyvin! Väistöjen jälkeen menin ympyröitä ja kiemurauria ravissa. Hippu ei ensin meinannut asettua, mutta antoi pian periksi. Poni yritti myös vetää välillä ohjasta vastaan, jos tein pidätteitä.
Treenasin aikuismerkin kouluohjelmaa, koska tavoitteenani on saada siitä seuraavalla kaudella hyviä tuloksia. Hippu liikkui kuitenkin liian pitkänä ja laukannostot oli aika huonoja. Myös pysähdykset olivat kamalia, koska Hippu tunki takamustaan jatkuvasti johonkin suuntaan.
Seuraavaksi testasin helpon Cn rataa, koska sen osaisin vaikka silmät kiinni, toisin kuin aikuismerkissä joudun miettimään kamalasti. Tämä rata menikin hyvin ja Hippu liikkui paljon paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Edelleen pysähdykset oli heikkoja.
Päätin harjoitella pysähdyksiä. Ensin pysähdyin käynnistä ja sitten ravista. Nyt pysähdykset onnistui joka kerta, en siis yhtään tajua, miksi ne ei kouluradoilla onnistu!
Sain tosi hyviä pysähdyksiä ja kun niiden jälkeen kokosin Hippua enemmän, se alkoi liikkua aivan mielettömän hyvässä muodossa ja otti tosi hyvin takajalat alleen. Hieno waawi♥
Laukkailin pari kierrosta erikokoisilla ympyröillä. Hippu laukkasi ihanasti ja olin tosi tyytyväinen! Tein vielä ravissa paljon ympyröitä ja kun Hippu ravasi hyvässä muodossa aktiivisesti annoin sen venyttää eteen-alas.
Kävelin pitkät loppukäynnit ja vein ponin talliin. Otin siltä kamat pois ja laitoin sille loimen. Venyttelin ponin kanssa ja annoin sille puurot. Lopuksi taisin lähteä kotiin.
Tältäkään päivältä ei ole ratsastuskuvia, mutta otin Hipusta kuvia muuten vaan.
Laama♥




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ei satulaa, ei järkeä!

Moi vaan:)
Nyt on jo vuosi 2014! Pitäisikö nyt tuntua jotenkin erilaiselta?:D Otin illalla (ja yöllä) vähän kuvia raketeista, joten päätin laittaa niitä tännekkin uuden vuoden kunniaksi:)


Tänään menimme äiidin ja aktiivisen tallikoiramme, Namun, kanssa tallille puoli yksi. Hain Hipun tarhasta ja laitoin sen kuntoon vesiboksissa. Poni oli päättänyt liata itsensä lahjakkaasti, joten jaloista sai rapsuttaa kuraa pois todella pitkään. Ajattelin ensin mennä irrottelemaan kentälle estepenkillä, mutta päätinkin mennä välillä ilman satulaa.
Kävelin alkukäynneiksi taas vanhan tutun lenkin tallin omistajan pihaan ja sieltä laitumien takaa kentälle. Sama puunrunko, joka aiheutti harmaita hiuksia jo viimeksi oli taas aivan kamala Hipun mielestä. Poni puhisi aikansa ja yllättäen päätti kääntyä takajalkojensa ympäri ja poistua paikalta. Pysyin jotenkuten kyydissä ja sain Hipun maaniteltua rungon yli, tosin ylitys tapahtui kunnon loikalla...
Kentällä Hippu tuntui aluksi tosi hyvältä, mutta kun siirryin raviin poni alkoi vääntää vastaan. Hippu ei missään nimessä suostunut asettumaan eikä kuuntelemaan sisäpohjetta, joten tappelimme aiheesta ensin käynnissä ympyrällä ja sitten vielä sama ravissa.
Kun poni oli kohtuullisen hyvän tuntuinen nostin laukan. Hippu laukkasi molempiin suuntiin ihan kivasti. Laukka pyöri kohtuullisesti ja poni myötäsi hyvin. Sain kerrankin sisäpohkeen läpi, joten päätin kävellä välillä pitkin ohjin. Tässä vaiheessa äiti tuli ottamaan meistä vähän kuvia.
Siirryin työstämään ravia ympyrälle ja Hippu puski taas kerran sisäpohjetta vasten. Sain vasemmassa kierroksessa pohkeen hyvin läpi, mutta oikeassa kierroksessa kesti tosi kauan, ennen kuin neiti Höpöheinä päätti antaa periksi! Lisäksi Hippu yritti jatkuvasti kiihdyttää ravia, joten siellä istuminen oli melko haastavaa.
Otin vielä vähän laukkaa. Aloitin ympyrällä vasempaan kierrokseen ja poni oli ihan kohtuullisen kiva, vaikkakin alkuun puski taas sisäle ja yritti kiihdyttää. Sain kuitenkin kohtuullisen pätkän, joten vaihdoin suuntaa. Oikeassa kierroksessa laukka oli välillä nelitahtista ja Hippu vaan kiihdytti ja kiihdytti. Väänsin ponia siinä laukkaympyrällä varmaan 5 minuuttia, kunnes sain vähän myötäystä ja otin loppuravit. Hippu ravasi kivan rennosti ja reippaasti.
Kävelin loppukäynneiksi vielä saman lenkin, kuin aluksikin. Hippu kyttäsi ensin joitain kottikärryjä ja kun niistä päästiin ohi tuli taas se kamala puunrunko. Tällä kertaa Hippu meni kuuliaisesti rungon eteen, yritti jarruttaa, mutta kun laitoin pohkeen kiinni poni loikkasi korkeassa kaaressa toiselle puolelle "estettä" ja pysähtyi siihen. En ollut yhtään varautunut hyppyyn, koska poni olisi voinut ihan hyvin astua rungon yli. Onneksi minulla oli Hipun harjasta kiinni, joten pysyin kyydissä ilman suurempia ongelmia.
Vein Hipun talliin ja otin siltä suojat ja suitset pois. Hippu sai puurot ja vein sen takaisin ulos, koska se ei ollut kovin hikinen ja ulkoloimessa on kuitenkin fleecevuori. Pesin vielä suojat pikaisesti ja lähdimme kohti kotia.